maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kesä kuluu, kuluu

Kisat meni sitten silleen, Utajärveltä 5. sija ja viimeinen mahdollisuus meni sitten MP Kuusamossa. Tuli jo sen jälkeen mieleen lopettaa huipulta.
Kyllä Mustalammelle tarttee kuitenkin osallistua.
Savusaunaa en ole tehnyt yhtään mutta kesäkeittiön rakennus jatkuu. Huomenissa pitää tehdä vormu valua varten. Valun teen ensi viikolla, koska joudun menemään kotiin viimeistään keskiviikkona, enkä olisi kastelemassa sitä. Takan teko tällaiselta harrastelijalta on tosi hidasta, koko ajan pitää miettiä ja kehitellä systeemejä.
Illat alkaneet pimentyä. Tekis mieli käydä jollain lohijoella onkimassa mutta eipä taida ehtiä ton kesäkeittiön kanssa...

torstai 19. kesäkuuta 2008

Lomakausi alkoi

Nyt mökillä aloittelemassa loman viettoa. Puolisolla kolmatta päivää migreeni, vaan jospa loma sen parantaisi. Juhannukselta tarkoitus aloittaa kesäkeittiön teko. Ja siikaa pitäis käydä onkimassa. Ainakin Valkeisella ellei myös omalla salaisella lammellakin niitä 3+ kiloisia.
Täällä olenkin sitten GPRS yhteyden takana, joten kuvia en todennäköisesti lisäile.

Huominen kuitenkin mennee naapurissa jussin vietossa, ginistä ja jostain muusta virittelen pitkää juomista viemisiksi kokon polttoon.
Paistettaneen taas makkaroita ylipitkillä tikuilla.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Eka kisa takana


Yksi kala, eli se siitä.

Tosin sillä sai jaksovoiton, punaraitaisella tutturalla 48 taimen.

Toinen kala oli hetken kiinni ja sillähän olisi jo päässyt varsin korkealle sijoituksissa.

Nyt kymmenes ja sillä 1182 pistettä plakkariin. Ei mahda auttaa, vaikka voiton sais toisesta kisasta.

Lammella oli eilen wallan gauheeta mäiskettä, killet napsivat kevätkorentoja joita seilasi runsain määrin pinnalla. Jos ois tossa ollut kisat, niin olispa ollu röytöä nähtävillä.

Sain kalat ekalla, kolmannella ja kahdeksannella heitolla, perho hajosi ja vaihdoin toisen samanlaisen. Mutta en viitsinyt tapsia jatkaa, jäljelle jäi jotain 10 senttinen pätkä. Sittenpä ei tullutkaan kuin yksi nykäisy. Eli pituudella on väliä!


maanantai 2. kesäkuuta 2008

Missä lie korvasienet????

Taitaa olla huono vuosi korvasienille Puolangalla.
Vasullinen saatiin kasaan, niistä keittelyn jälkeen 6 annospussia pakkaseen.
Ja minähän haaveilin parista sadasta kilosta myydäkseni niitä...
Sunnuntai iltana kotiin Mustalammen kautta, Heikki ja Perttu siellä killejä kouluttivat.

Tuleva viikonloppu onkin sitten varattu Nilsiän reissulle, sieltä pisto Pitkäkosken kisaan.
Taktiikan mietintä on käynnistetty.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Kalat lampeen


Holautimma jäsenille taas ongittavaa Mustalampeen.

Eipä mittään, vajaan tunnin päästä paikalle tuli virppamies, joka kiellosta huolimatta aloitti kalastuksen. Lähdin vastarannalla olevaa herraa puhuttamaan ja Simokin tuli kaveriksi. Hänhän ei kuunnellut mitään järkipuhetta, vaan väitti hällä olevan oikeus kalojamme onkia. Ja aikoi vielä käydä kalassa aina kun silmä meiltä välttää. Olen päättänyt tehdä hanestä rikosilmoituksen, tiedämme osoitteen. jonne hän Valkiaisella souteli. Vene oli aamullakin samassa laiturissa, joten on selvää että hän siellä asustaa.

Luultavasti hällä ei ole edes valtion, saatikka Oulun kaupungin lupaa. Eli niistäkin hän joutuu tilille rikostutkinnassa.

Kaikenmaailman yrittäjiä sitä onkin.

Mehän olemme päättäneet ottaa tiukan linjan tänä vuonna näitä mielestäni varkaita kohtaan. Se on sentään 7 euroo per kala kun me jäsenet itse ilman mitään ulkopuolisia rahoituksia olemme maksaneet. Ja meidän ja ainoastaan meidän käytössähän Mustalampi on.
Kuvassa Janne K. ongella, ennen istutusta.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Korvasieniä

Oli jo muutama puskenut pintaan.
Ajattelin kerätä jonkun sata kiloa, jos vaan löytyy.
Kävis niillä rahoilla sitten Poroenolla!
Mikähän mahtaa olla kilohinta tänä vuonna?

Merkarvian kisassa ei sitten mitata alle 50 senttisiä taimenia. Eikä muissakaan meritaimen pitoisissa vesissä. Selvähän se, niin sanoo asetus.
Vaikka jokikalaa ja merikalaa ei aina voikaan tunnistaa ulkonäöstä, otetaan varmuuslinja käyttöön.
Ja vaikka emme niitä tapakkaan, mut kun eihän muut sitä ymmärrä ja osa ei piruuttaan halua ymmärtää.

torstai 22. toukokuuta 2008

Lampikausi avattu

Viimenkin ennätin Tamuslammelle onkimaan.
Ollikaisen Janilla oli keikka pohjoisessa ja eihän se mies malta olla järkkäämättä kalastusta matkoilleen. Saalista ei tullut, kuusi pintakäyntiä näimme. Eipä tuo ollut yllätys, Tamuslampi on aina keväällä todella nihkeä antamaan. Ne muutamat killet ja siiat, mitä viimekesältä on jäänyt jäljelle, ovat helkutin ranttuja. Uittelin pikkuisia nymfejä tällä kertaa.
Nyt kun olen onkinut lämpimissä maissa, niin olipa KYLMÄÄ hommaa.
Sormet kontassa märkää siimaa stripatessa.
Tarttee etsiä kynsikkäät, ei siitä muuten mitään tule.

Viikonlopuksi jälleen mökille.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Kaikki loppuu aikanaan...

Jotkut asiat onneksi ja toiset valitettavasti.

Lopettajaiset pidettiin sitten.
Homma meni jokseenkin näin:
Noin tunti ennen lähtöä tarkistin oliko kaikille mitalisteille kansallishymnit. " Ai, kaikilleko ne soitetaankin? ". Pistin vilkkaasti hakemaan ne ja laittamaan kuntoon.
Lähtöhän piti olla 19.45.
Liikkeelle päästiin 20.15
Kävelyttivät paikalle, lähes. Eli kisaajat jäivät seisoskelemaan taustalle jonoon, lähin joukkue 50m lavasta. Seremoniamestari piti puheen joka hienosti käännettiin eng+fra kielille. Valitettavasti kisaajat vaan eivät kuulleet puhetta. Joopa joo. No, sitten hokasivat marssittaa joukkueet paikalle. Seuraavaksi rouva Mayor of Torrelavega piti puheen, sitä ei käännetty. Mutta ei se mitään, paikallista politiikkaahan se tietysti oli. Puheet kalavesien haltijalta ja kilpailun johtajalta (käännettiin sentään). Sitten mitalit jakoon, meni ihan ok. Paitsi että se rouva Mayor tunki itseään sekaan kuvien oton aikana. Voi kiukku sentäs!
Lopuksi Paul Vekemans piti puheensa ja päätti kisan.

Kyllä oli niin saamarin poliittista esiintymistä noilla koko homma. Ja sentään kilpailijoiden piti olla pääosassa.

Illallinen oli kyllä hyvä, en valita ollenkaan.
Ainut mikä häiritsi oli eräiden toimitsijoiden kerjääminen. Olisi pitänyt antaa sitä sun tätä FIPS-Mouchen kamaa, olisivat vieneet nekin mitä mulla itsellä oli. Kaipa se on tuolla hyväksyttävää, mut mulla kyllä nosti niskavillat pystyyn heidän tyylinsä. No, onneksi mulla ei edes ollut mitä antaa. Paulilla tietysti oli jotain mitä jakaa ja me olimme suunnitelleet etukäteen mitä kellekin annetaan. Ja niin tehtiinkin.

Päätin sitten juhlia aamuun asti, kun en uskaltanut mennä nukkumaan sillä koneelle lähtö oli klo5 hotellista. Lennot menivätkin taju kankaalla, turvavyö kiinni, silmät kiinni ja herääminen laskun pomppuun. Munchenissä 5 tuntia ja Hesassa 7 koska Oulun kone oli myöhässä.
Joukkuekin tuli perille Hkiin vähän ennen lähtöäni. Ei näkynyt lehdistöä paikalla!

Sauna tuntui taivaalliselta.
Ah, armas kotimaa!

lauantai 17. toukokuuta 2008

saasnähdä



milloin päästään lopettajaisiin...


piti olla 17.30, siirretty 19,45.





Joo, jos tänne joskus MM-kisa annettaan, niin täytyy VAATIA valvojien koulutus kuntoon.


Äijät ei kerro aloitusaikaa, ne istuu puskassa polttamassa pilvee, tavaraa katoaa päivittäin kisaajilta, merkinnät papereissa ihan älyttömiä, rahalla saa ostaa kaloja itselleen paperiin, pistävät pyydetyt kalat pussiin jne.


Ja järvijaksoa ei ikinä tänne, vuoriston tuulessa miltei mahdotonta hommaa.





No, pääsin sentään itsekin kalaan. 1,5 tuntia rio Saja'lla. Kaksi sain, 19cm ja 25. Dry-dropperilla kalastin, 2,5 metriä perhojen välissä. #18 PT-llä tuli ne. Pätöset tirrit, kotona en olis edes maininnut, mut täällä ne on kaloja...



Tulevaisuudessa ehkä sallitaan NZ-rigin käyttö, ihan kiva. Minä tykkään sillä kalastaa, koska sotkuja tulee paljon vähemmän kuin perinteisellä. Mut toi umpisolmu höpötys on kyllä mun mielestä ihan väärä tulkinta pykälän tarkoituksesta.



Irkkujen kisasta ei varmaa päivää, huhua syyskuusta liikkuu.
Otanpa tässä päikkärit, rupes letaseen niin maar paljon.


Espanja vaikenee.

torstai 15. toukokuuta 2008

Melkoista menoa

On tää kyllä ihme tuunausta täällä.
Tosin on siihen syitäkin, koska int org vaihtui ihan viime tingassa!
Siis tää organisointi on tosi syvältä.

Toisen jälkeen piikissä: ESP1, CZE, ESP2, POL2,, ENG, BEL, FRA, POR, ITA, IRL, BIH, SLO, POL1, LUX, ROM, FIN, NED, HUN Pauli 37., 2 +1 kalaa. Aleksi 59., kala ekalta. Mikko 70., kala tokalta. Tuomas ja Heikki MP. Ei muuten mene kauan tulosten syöttöön tällä tahdilla...


Eilen engelsmanni tuupertui sokerin puuttesta. Oli jo takaisin tullut sairaalasta.
Ranskalaiselta varastetiin 8 vapaa+kelaa+kännykkä+1000 perhoa jne...
Yksi valvojista ei usko 18 senttisen riittävän kelvolliseksi kalaksi.
Soutjat eivät jaksa soutaa. Jotain vanhoja herroja pantu valvojiksi sinne. Anteeksi ikärasismini, mutta jos ei ole eläissään soutanut niin miten nyt jaksaisi?

Ei ole enää satanut pahemmin, vedessä on kyllä väriä. Mut se oikeastaan helpottaa.

Netti helkutin hidas, en yritä kuvia laittaa.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Donde esta el bano?

Torrelavegassa ollaan.
Matka meni ihan putkeen. Tässä nämä erityiskiitokset Helsingin Perhokulmalle, josta sain lainaksi fiskarssin saksia varpaankynnen leikkamiseen. Ilman niitä en olis itkemättä päässyt perille!
Täällä sataa ja joet tietysti tulvivat. Kermakahvin väristä lientä syöksyy kohinalla kohti merta, mukana puunrunkoja ym. ym. Ei puhettakaan sekaan menosta. Lämpötila jotain 15, eli ei täällä nahka pääse palamaan.
Sateen pitäisi kuitenkin loppua tänään, joten toivoa hyvästä kisakelistä on.
Eli ihan hyvä ettei meidän tiimi tullut tänne treenamaan, olis menny kyllä ihan hukkaan koko aika.
On täällä jo muutamia, Luxemburg, Slovenia, Italia, Ranska ja tänään saapui Englannin porukka.
Enkä enää yhtään ihmettele miksi täällä menestyy joka kulmalla olevat ravintolat; ovat käyttäneet muakin jo neljässä.
Siestaa ajattelin viettää. Illalla jatkuu taas hommat.
Ja tuo otsikko tarkoittaa "Missä on vessa?"

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Pakkauspäivä

Kyllä kalakamppeet pitää kuitenkin ottaa mukaan. Tiedä sitten ennätänkö ollenkaan töiltäni.
Avajaispuheen voin kuitenkin jättää väliin, kuten vähän arvelinkin. Eihän mulla ole tarpeeksi kaluunoita siihen ja ehdotinkin että paikalle tuleva Cantabrian itsehallintoalueen pressa sen hoitaisi. Tuntuu passaavan. Ainut epäselvyys; kuka kiittää järjestäjää kutsusta saapua kisaamaan. No, jospa sekin jotenkin hoidetaan.
Joka tapauksessa mielenkiintoinen viikko edessä.

Kartsintakisojen mitalit valmistuivat, mitalien lähetys järjestäjille seuraavana.
Alustava budjetti PKJ'lle pitää laatia myös, SM-kesäongen lehdykäinen painattaa jne. 4H-kerhon leirillä pitää käydä kesäkuun alussa, kurssi pitäis järkätä seuran puitteissa jne.

Pääsis jo lomille...

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Kisailua

Lähdenkin yllättäen paikkaamaan FIPS-Mouche'n henkilökuntapulaa Euroopan mestaruuskilpailuun. James Ferguson, jonka piti avata kisat, on kaatunut lasketellessaan Itävallassa ja makaa nyt Englannissa sairaalassa. Selkäranka on vahingoittunut, en tiedä kunka vakavasti.
Mulle lankesi kisan kahden ensimmäisen päivän ohjaus, koska FIPS ei omistaan saanut ketään hälytettyä paikalle. Olin tarjoutunut tuloslaskennan vetoon järjestäjän apupojaksi, mutta iskikin vähän isompi huki. Tulee olemaan mielenkiintoista työskennellä Espanjalaisten kanssa.

Nyt pitäisi saada selville miten korkearvoisia henkilöitä puhutellaan avajaispuheessa. Jos nimenä paperilla on "Jose Ramón Aldanondo Mutuberria", nimitänkö häntä
a. koko nimellä
b. Jose Aldanondo
c. Jose Ramon Aldanondo
d. Jose Mutuberria
e. ....
f. ....
Hoh, hoijaa!
Täytyy kysyä siellä paikan päällä jokaiselta erikseen varmaankin?
Lähettivät kisan käsiohjelman, siinä tervehdyksiä kahdeksalta presidentiltä ja johtajalta.
Todistaa sen mitä espanjalaisista tiesinkin, erittäin muodollista kansaa ovat.

Sitten kun sieltä vastaisivat maileihinkin! Lähettelin tiedot saapumisestani, heidän pitää minut noutaa Bilbaosta 9. päivä perjantaina. Ei MITÄÄN vastausta ole viikkoon kuulunut.
Onhan tässä vielä reilu viikko siihen mutta olis kiva tietää jotta maili on saatu. Ehkäpä sitä ei ole saatu vaikka olen sen jo kahteen kertaan ja tarkistettuihin osoitteisiin lähetellytkin.
Manana?

Jouduin reissun takia perumaan kaksi omaa kisaani, Iso-Valkeisen ja Kuusikkolammen. Nuo vähän harmittaa. Varailin kuitenkin tilalle paikkaa S. Kangaslammelta. Ja jospa saan vielä peruutuspaikan Pitkäkoskelta.

Vapun viettoon mökille.

Hyvää Wappua!

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Paluu arkeen, ei paha ollenkaan

Kello oli sekaisin ja vieläkin. Heräilin klo 2 monena aamuna, nyt rytmi lähestyy jo Suomen tahtia.
Huomenissa Perhomessuille Treelle, aamujunalla sinne ja yöksi Ollikaisen Janin kanssa junior-sviittiin Ilvekseen. Minä kuulemma pidän hänet aisoissa... Jotain oli tapahtunut viime kerralla, hee-hee?

Karsintakisojen paikkajaon viilaamista jonkin verran on tehty ja pelottavia uutisia parista paikasta on saatu. Saas nähdä joudutaanko vielä joku kisa perumaan.

Jarkko estyy MM-esityksensä pidosta lauantaina, lupailin jotain raapia kasaan siihen. Järjestäjän puolelta tiedän paljonkin insaidia, Jarkko briiffaa aamulla vähän kisaajan kannalta ja antaa kuvia käyttööni. Toki kuulin joukkueelta jotain jo paikan päälläkin.

Tamuslampi on tukevasti jäässä, kävin eilen tilanteen päivittämässä.
Kalaan ei taida ihan heti päästä täällä, kenties kuitenkin Kostojoella voisi ensi viikolla käväistä. Tarttee kysellä Maurilta tilanteesta siellä.

Karsitapaikkoja sain itse todella hyvin, liekkö syynä valintani. Ne kun olivat enimmäkseen kisoja joissa ei paljon hakijoita ole.
Tuumattiin hakea syksylle 2009 karsintakisaa Tamuslampeen. Parikymmentä sinne mahtuu vuorotellen kalastamaan. Jos laittais pienempää killeä ennen kisaa siihen sitten.

OSPK'n 15v reissun paikkaa katsasteltu. Mun mielestä sellainen on jo löydetty, kun sais vaan hallituksen yhtymään ajatukseen.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Viimeiset päivät ja kotiin


Kohteeksi valikoitui Taranakin läänistä Inglewoodin läheltä pieni joki. Nimeä en muista ja karttakin jäi kotiin.. Eli kirjoittelen tätä nyt työmaalta.

Ensimmäinen "otti" kirjolohelta indikaattoriin! Kelasin siimaa sisään kun montusta ilmestyi kala joka imaisi sen. Olis taas pitänyt olla koukku siinä tupsussa, ei ollut ainut kerta kun noin kävi.

Toinen kille iski kosken alta, ilmaan ja irti. Seuravalla heitolla taimen samasta paikasta, pituutta 55 cm. Oli hieno paikka, maanomistaja kutsui grillaamaan kalat ja opasti tarkkaan minne mennä. Kävi aukaisemassa portinkin pellolleen jotta citykalastajien ei tarvinnut kävellä edes sitä sataa metriä rantaan.

Ja kalaa oli joessa, jopa niin paljon että liikennemerkit oli laitettu niillekin...


Päivän päätteeksi ajelimme Waitomoon jossa yövyimme reissumme rupuisimmassa hotellissa.

Aamulla Aucklandiin jossa taas armotonta shoppaamista ja kaupunkimatkailua. Yöpaikkana oli sitten Jill Mandenon asunto ja viimeinen päivä myös vietettiin kaupungissa, museot ja muut nähtävyydet katseltiin.


Torstaina kiivettiin koneeseen. Matkatavaraa oli kertynyt 30 kiloa liikaa, jouduimme lähettämään siitä 15 kiloa rahtina (kahluu yms. kalastusvaatteet). Hintaa tuolle kertyi 150 euroa.

Kaipa se kassi tänne kotomaahan ilmestyy jonain päivänä. Muut saatiin jotenkin puhuttua ilman lisämaksua mukaan.

Yövyimme matkalla Hong Kongissa, Regal Airport hotellissa. Valitettavasti emme ehtineet nauttia hotellin kylpylästä, joka on rankattu maailman parhaaksi.


Reissu meni kaikin puolin loistavasti; kelit mahtavat, kalat mahtavat, ihmiset mahtavat, ja kaikki muukin. Ylisanoja kenties, mutta kun se vaan niin oli.

Ainut tappio oli Sagen vapaputken korkki, joka katosi lentojen aikana. Onneksi olin pakannut kaksi vapaa samaan putkeen joten ne pysyivät sisällä ilman korkkiakin.


Pakko päästä takaisin ja pian.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Motueka ja Rolling seka Vicarage Lane vineyard

(Nyt ollaan jo pohjoissaarella Wanganuin kaupungissa, Grand Hotel'issa. Tanaan haaveena kayda jossain kalassa, ehka Tongarirolla.)

Viimeinen etelasaaren kalastuspaiva:
Motuekaa noin 20 kilsaa meresta, iso joki, hienoja pintaperho paikkoja katsastettiin, kalat vain olivat kadoksissa. Toki joitakin nahtiin ja pinturia puolisoni niille tarjoili. Tuloksena vain tarppeja. Itse koetin nymfeilla, ilman menestysta.
Vaihdettiin ehdotuksestani paikkaa, halusin nahda pienempaa vetta. Suunnaksi valittiin Wangapekan tributary Rolling. Sellainen 15-5 metria levea joki. Todella upea nakymiltaan. Kalat kaikki yli kolmen kilon. Ja todella arkoja... Jokunen jallitettiin, nousi myos pinturiin. Sinne tahdon uudestaan joskus, silla viimeinen paukautti otista siiman poikki. Arvioitiin sita katsellessa jotain 6 kiloiseksi.

Seuraavana aamuna kuvailin Peter Warren'in (http://www.pigeonvalleylodge.co.nz/flyfishing.html) perhot juttua varten ja sitten lahdimme Blenheimiin. Ajoimme St Arnaud'in kautta, kurkattiin Rotoiti-jarven pintaa ja sitten kohti viinimaata. Satoi rankasti ja jokien vari muuttui kermakahviksi.
Satu Lappalainen oli kutsunut meidat kylaan, hanen luonaan nautimme elon ihanuudesta SUOMALAISITTAIN LAMMITETYSSA talossa. Satu tutustutti meidat viinin viljelyyn, heilla oli korjuuaika meneillaan. Tosin taukoa oli pidettava, koska edellisen paivan oli satanut. Kerattiin naytteet rypaleista sokeri yms. arvojen mittausta varten. Nyt tiedan paljon enemman.
Vicarage Lane'n (http://www.vicaragelane.com/fi/index.php) viinit tulevat meilla Alkoon toukokuussa. Ovat hyvia, voin sen taata vaikka mikaan viiniguru en olekaan.

Sitten oli aika jattaa etelasaari, siispa lautalla yli ja nyt ollaan sitten taalla Wanganuissa. Kayn viela paikallisesta kalastustarvikeliikkeesta kyselemassa vinkkeja, sitten suuntaamme jonnekin. Who knows where, kunhan vaan vapa vipattaa ja siima viuhuu.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Isoja ne on,


nämä eteläsaaren taimenet.


Napierin jälkeen käytiin Martinborough'ssa, sieltä sitten Wellington ja lautalla Pictoniin.


Sitten 2.4. oli eka kalastuspäivä Wairau-joella. Kun silmiänsä siristi, niin näytti melkein samalta kuin Tenolla. Mitä nyt mäet olivat tuplat korkeita. Kalat olivat harvassa, mutta tuntumaa saatiin. Järkyttävän kokoisia nähtiin, mut enkkari ei mennyt rikki vielä.


Tänään mentiin Wangapeka'lle, latvaosiin. Sieltä oheinen kuva, kun Esa sellaisen vaati. Tuossa vaiheessa oli kulunut jotain 10 minuuttia väsyttelyaikaa. Haavia kaiveltiin esiin vasta varttitunnin kohdalla. Eikä sitä tietysti ihan heti sittenkään ylös saatu...
Huomenna sitten lisää kalastusta. Motueka ja Wangan latvat todennäköisesti.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Herääminen Napierissa

Olipa mellevät unoset. Tänään katsellaan tätä kylää hiukkasen ja suunnataan sitten Wellingtonin seudulle yöksi. Hullun hatuntekijän luona käytäneen kylässä, ainakin hänen tehtaansa (Hill's Hats) aiomme tarkastaa.
Ja mikäli joku joki matkalla huokuttelee ongelle, emme vastustele ollenkaan.

Hawke's Bay


Pikkasenkin tämän maan viineistä tietävät tietävät missä ollaan.

Otettiin Rotoruasta rauhallinen lähtö ja Martinborough'n sijasta ajelimme tänne katselemaan "Art Deco" kaupunkia. Vallan ovat hurmaavia nämä rakennukset täällä. Tyyni valtameri kohisee hotellihuoneen ikkunan ollessa auki, kaskaat sirittävät ja muutama auto huristaa välillä ohitse. Kaikkea ei voi saada. No, jospa sunnuntai-ilta vaimentaa liikennettä täälläkin.


Suurimman kalan kisassa sai John Horsey (68,9 cm), Vee-Aaa'n saama hävisi vain millin.


Kiwi-hedelmät ovat täällä (yllätys yllätys) todella hyviä, eipä tosin ole ollut muussakaan suuhunpantavassa valittamista.

Joukkue tulossa kotiin

Lähtivät keskiyöllä Aucklandia kohti.

Lähdemme tänään etelään, suuntana Martinborough'n alue. Tavoitteena viinitila tai sitten kalastusta.

Voi olla rajoitetumpaa tämän ylläpito. Mut uskon viimeistään Pigeon Valley lodgelta kuittailevani.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Päättäjäiset


Käytin naapurin kalastajaa lauantaina aamulla kalassa. Torbjörn on innokas kisaaja, ainoana ruotsalaisena mukana täällä. Oli kovin kiinnostunut Suomen kisajärjestelmästä, lupasin Petterin antavan tietoja hänelle. Josko saisivat ruotsissakin kisat pystyyn joskus...


Iltapäivällä sitten mitaliseremoniat kaupungin puistossa.

Ja closing banquet hotellissa, muistoja jaettiin ja saatiin. Kovin kaikkia kiiteltiin.

James avasi puheensa aivan samoilla sanoilla kuin Kemissä (ja Portugalissa ja ties missä....)


perjantai 28. maaliskuuta 2008

Kisat kisattu


Pitkiä on päivät tässä hommassa, onnekis ei protesteja sentään ollut viivyttämässä lisää.


Aamulla rangitekeille, joosa kävimme jo toissapäivänä.

torstai 27. maaliskuuta 2008

2nd day










Niinpä, Janne nousi kahdeksanneksi.
Kaloja saatu 2810, keskimitta 249 mm.
Ohessa pääuutiset, lisää tulee virallisille sivuille jahka webmasteri herää täällä.
En yksinkertaisesti jaksa laittaa jaksotuloksia nyt, tähän blogiin en ole keksinyt keinoa upottaa pdf fileitä. Jos joku tietää miten niin laittaa saa kommenttii ohjeita. Nyt joudun tekemään kuvia noista, jotta saan tänne niitä upotettua.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Arvonta ja aamu ensimmäisen kisapäivän

2. harjoituspäivä.
Joukkue vaikuttaa levolliselta, harjoitukset vahvistivat aikaisemmin opeteltua.

Arvonta suoritettiin toisessa kapteenien kokouksessa.
1. Sessio:
Whanganui Janne
Otamangakau Jarkko
Waihou Olli
Waimakiriri VeeAaa
Jounilla huili

2. Sessio
Whanganui Jouni
Rotoaira Jarkko
Waihou VeeAaa
Waimakiriri Olli
Janne huilaa

Eli Jarkolle lankesi järvijaksot tänään ainoana. Kavereina hänellä ensin Eric Lelouvrier FRA ja toisella jaksolla Josh Stephens USA.

Ekat bussit lähtevät 6.00. Kilpailijat viedään pikkubusseilla, syynä tähän mutkaiset ja kapeat tiet.

Sain kisassa käytettävän määrittelyn "pään alueesta, kidusten etupuolelta"-säännöstä. Sitä voitaisiin käyttää tulevaisuudessa omissa kisoissamme.

Janne ja Jarkko jo menossa. Mika lähti Jannen mukaan Whanganuille.
Sopivasti sekaannusta taas. Kaulanauhat, jotka merkkaavat kilpailijan värillä, ovat tietysti sekaisin... No worries, it'll sort out

Menen Jamesin ja Marion kanssa "tarkastamaan joukkoja" Whanganuille ja tuon sieltä ensimmäiset tulokset paluukyydissä.
Sään pitäisi olla 21-24 astetta ja puolipilvistä, ehkä sumua.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Harjoituspäivä #1




Eilen maanantaina harjoitusta viralliseen tahtiin. Minä menin kuitenkin herrojen kanssa kalaan, ensin Rotoiti järvellä 150 heppaisella koneella paikasta toiseen ja sitten Nunnuka-joella Paratiisi poolissa.

Sidontakisa




Sunnuntaina oli välipäivä. Iltapäivällä sidontakisa, jossa kohtalainen menestys: Jarkko voitti ja Janne kolmas.








sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Avajaiset






















Kuvia, nehän kertovat kaiken?

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Avajaisiin

"Virallinen" kuva tiimistä otettu.
Kohta säkkipillin perässä Te Puia'an.

Perillä

Eka yö nukuttu, Rotoiti järven rannalla Hilary Priorin huvilalla.
Sää mahtava, tulossa hienot avajaiset.
Avajaisten lopullisia kuvioita väännetään FIPS'in kanssa juuri.

Bosnian&H:n joukkue jää vajaaksi, mutta on heiltä joku edustajanakin.
Siis 18 joukkuetta ja ainakin viisi yksilökisaajaa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Wanha lähtee, ...


Laukut pakattu (18+5 kg). Ilmaista tilaa jäi tuliaisia varten siis 5 kiloa. Kyllä siihen muutama viinipullo mahtuu. Ja paikan päältä ostan uudet kahluukengätkin.


Edessä 30 tuntia matkaamista, Oulu-Hki-Hong Kong-Auckland. Lisäksi 3 tuntia autoilua.

Perjantaina (sikäläistä) olemme vaimoni kanssa perillä. Tavoitteena päästä viimeistään sunnuntaina kalalle. Ajattelin ainakin Rotorua-järven rannalla käydä Ngongotaha-jokisuulla iltahämärässä ruokailemaan tulevia killejä naruttamassa. Tursaksen Samulin ohjeiden mukaan oliivia leechiä houkuttimena ja mustaa pientä nymfiä varsinaisena ottikoneena käyttäen. Uittonopeus saa olla reilu, sanoi hän.


Vielä muutamat jutut hoideltavana ja sitten mennään.


Palannen asiaan perjantaina, viimeistään lauantaina.




tiistai 18. maaliskuuta 2008

nippa nappa, aika vähän...


"Talvista perhokalastusta" filmi tuli valmiiksi illalla.

Bosnia & Herzegovinan viisumeissa on jotain häikkää, saapas nähdä saadaanko heidät kisaamaan.
Jill oli viikonloppuna siirtynyt Rotoruaan järjestelemään. Hotellilla yrittää saada laajakaistaa tulospalvelun käyttöön, W-lan kuitenkin on tarjolla jos ei onnaa.

Liitänpä tähän testauksen vuoksi viime vuoden tulokset:

Vähän kökkö systeemi, mut kuvanahan tuon sai upotettua.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

2 yötä vielä

49 tuntia ja risat, ei oo enää niin väliä tarkkudella.

Tuli filmattua talvista perhokalastusta, leikkaus ja editointi aloitettu myös.
Siinäpä sitä etelän väellä riittää ihmettelemistä.

Koiran kunto huolestuttaa, verellä värjättyä pissi aamulla. Käytämmä lääkärissä pikaisesti, jospa ei olis muuta kuin tulehdus hällä. PK-netissähän onkin keskusteltu prostata vaivoista, nähtävästi koiramme osallistuu tavallaan keskusteluun. Reippaastihan tuo särkien päitä jyrsi pilkkireissulla kuitenkin.

Jokunen perhokin syntyi, rasioissa on nyt kaikki tarvittava ja sieltä loput sitten. Tietysti plokkaan joukkueen askeista parhaat sitten, kun ovat ne ensin testanneet kisassa.

Täältä tähän.

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Pilkkikuvaa mukaan

Illalla isännöimään PPVAK piirin kevätkokousta ja sitten mökille. Aikomus filmata pilkkimistä, jotta voin esitellä "Näin meillä, entäs teillä?" paikallisille sitten.
Nyt toukkia ostamaan Tiura-Uistimesta (huom! ihan ilmainen mainos).

Maraton-pilkki jääkin väliin tänä vuonna. Lykkyä kopeissa kyykkijöille, tietysti eniten NoRiKan rupusakille!

Hyvää viikonloppua.

Kipparikin kohta perillä


Kuva: Simo Reiniharju

Sain muutamia pörriäisiä tehtyä eilen, rakentelin erinäisiä nymfejä 16 - 24 koukkuihin.
Pakkohan oli tehdä siikaperho:
- Koukku #18, katka
- Kuula messinki 1,8mm
- Vihreä (tumma) sidontalanka
- Pyrstö kaksi 3:n millin pätkää flashabou tinseliä, viistoksi leikattuna
- Runko sidontalangalla, kartioituu perästä tasaisesti paksuuntuen kuulan vahvuiseksi.
Eikä sitten muuta. Etsitään siika, heitetään hellästi siian eteen, annetaan vajota, katsotaan kun siika pysähtyy kuin ihmetellen "Tulikohan tehtyä virhe?", nostetaan vapa rauhallisesti pystyyn ja ...

Mika lähti keskiviikkona illalla, ei tullut kysyttyä milloin on perillä. Tänään kuitenkin on.

Rytmi on tosiaan muuttunut, taas ennen viittä ylös.
Mut kun ei tunnu missään, niin samahan tuo on aloittaa ajoissa.

torstai 13. maaliskuuta 2008

2. kuittaus joukkueelta

"Ihan ok menee. Kalaa tulee hyvin ja paikat ovat mahtavia. Ollaan saatu useita yli 50cm kirjolohia pintureilla ja nympheillä. Ei olla prepaidia hommattu." VA-lta tuli tämä.

Eipä taida herrat juuri nyt ehtiä puhelinkauppaan.

Edelleen

Hereille 4:48. Nyt selittelen itselleni, että onkin hyvä jo muuttaa rytmiä ...
On aika paljon duuniakin tehtävänä ennen reissua. Ja sehän sujuu aamulla, kun ei muita ole konttorilla. Siispä töitä jatkan nyt.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Kuittaus joukkueelta

"Eka puolikas harkkapäivä kalastettu Whirinaki-joella ja kaikilla 50cm rikottuna kirjolohen osalta. Nymfit ja ISOT pinturit toimii. T. Janne"

http://www.nzfishing.com/FishingWaters/Eastern/ERFishingWaters/ERWhirinaki.htm

Pahenee

Mahtavaa,
silmät aukes tänään klo 5.10!
Lähdinpä sitten töihin. Konttorilla ei tietysti ketään muuta. ZZ-Top soimaan ja nappulat kaakkoon, vasta parin tunnin päästä ensimmäinen kolleega paikalle ihmettelemään meteliä.
["blues-hymiö tähän"]

Pari puhelua soittelin NZ'aan, opastelua laskentaohjelman käytön harjoittelussa Kaylenelle ja Malcolmille.
Kyseinen Tasmaniassa asuva pariskunta tulee tekemään työtä kanssani tuloskonttorilla.

Joukkueen puhelimet tuntuvat olevan kiinni. Olisin kysellyt, josko paikalliset prepaid liittymät ovat ottaneet. Olis halvempaa heille vastaanottaa puheluita Suomesta. Ja näyttävät myyvän sielläkin noita.

Tänään vielä tilattava paljon NZ ja vähän Honkkarin taalereita evääksi reissuun.
Suurinpiirtein 248 tuntia 30, eikun 28 minuuttia lähtöön.

tiistai 11. maaliskuuta 2008

European FFC, Cantabria, Spain

Team Finland on saatu kasaan, nyt onkin kokemusta hakemaan lähtevä joukko.
Vanhin 23 ja nuorin täyttää tänä vuonna 18v.
Kipparina toimii Tuomas Lappalainen ja manageriksi nimettiin Heikki Kurtti. Heidän lisäkseen joukkueessa kalastavat Aleksi Vasu, Mikko Räsänen ja Pauli Salmela.

Valmistautuminen on alkanut!

http://www.europeanflyfishing2008.com/scripts/en/index.php

WFFC 2008

Joukkue ilman Kapua on laskeutunut Aucklandiin.

Veivät mennessään tuloslaskentaohjelman varmuuskopiot Jill Mandenolle.
Jill kertoi valvojia olevan riittävästi, eli suurin ongelma on sielläkin ratkaistu ihan ajallaan.
Paikalla on jo nyt Ranska, Aussit, Italia treenaamassa. Ihan lähipäivinä saapuu 10 joukkuetta lisää.

8 yötä lähtöön...

Vielä pitäis vääntää Tinseleitä ja Tutturoita mukaan. Muuten kamat on kasassa.

perjantai 7. maaliskuuta 2008

World Fly-Fisfing Championships 2008, Rotorua, NZ

Tähän tulee kommentteja ja tuloksia suoraan kisastudiosta.

Uusi-Seelanti mielessäin

12 yötä lähtöön!

Polttelee, polttelee. Tuntikin jo tuntuu pitkältä ajalta.
Ei kai ihme, edessä 20 täyttä päivää Uusi-Seelannissa. Osittain kisatyötä, mutta lomaakin mukaan mahtuu.
Tänne aina, kun mahdollista, reissun etenemisestä jotain.