sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Motueka ja Rolling seka Vicarage Lane vineyard

(Nyt ollaan jo pohjoissaarella Wanganuin kaupungissa, Grand Hotel'issa. Tanaan haaveena kayda jossain kalassa, ehka Tongarirolla.)

Viimeinen etelasaaren kalastuspaiva:
Motuekaa noin 20 kilsaa meresta, iso joki, hienoja pintaperho paikkoja katsastettiin, kalat vain olivat kadoksissa. Toki joitakin nahtiin ja pinturia puolisoni niille tarjoili. Tuloksena vain tarppeja. Itse koetin nymfeilla, ilman menestysta.
Vaihdettiin ehdotuksestani paikkaa, halusin nahda pienempaa vetta. Suunnaksi valittiin Wangapekan tributary Rolling. Sellainen 15-5 metria levea joki. Todella upea nakymiltaan. Kalat kaikki yli kolmen kilon. Ja todella arkoja... Jokunen jallitettiin, nousi myos pinturiin. Sinne tahdon uudestaan joskus, silla viimeinen paukautti otista siiman poikki. Arvioitiin sita katsellessa jotain 6 kiloiseksi.

Seuraavana aamuna kuvailin Peter Warren'in (http://www.pigeonvalleylodge.co.nz/flyfishing.html) perhot juttua varten ja sitten lahdimme Blenheimiin. Ajoimme St Arnaud'in kautta, kurkattiin Rotoiti-jarven pintaa ja sitten kohti viinimaata. Satoi rankasti ja jokien vari muuttui kermakahviksi.
Satu Lappalainen oli kutsunut meidat kylaan, hanen luonaan nautimme elon ihanuudesta SUOMALAISITTAIN LAMMITETYSSA talossa. Satu tutustutti meidat viinin viljelyyn, heilla oli korjuuaika meneillaan. Tosin taukoa oli pidettava, koska edellisen paivan oli satanut. Kerattiin naytteet rypaleista sokeri yms. arvojen mittausta varten. Nyt tiedan paljon enemman.
Vicarage Lane'n (http://www.vicaragelane.com/fi/index.php) viinit tulevat meilla Alkoon toukokuussa. Ovat hyvia, voin sen taata vaikka mikaan viiniguru en olekaan.

Sitten oli aika jattaa etelasaari, siispa lautalla yli ja nyt ollaan sitten taalla Wanganuissa. Kayn viela paikallisesta kalastustarvikeliikkeesta kyselemassa vinkkeja, sitten suuntaamme jonnekin. Who knows where, kunhan vaan vapa vipattaa ja siima viuhuu.

Ei kommentteja: